Tekstit

Kuka-mitä-häh? Eli kuka tätä blogia oikein kirjoittaa

Kuva
Moi oon Miu(ku)! Olen 33-vuotias, yhen lapsen (ja kolmen karvalapsen) äiti Tikkakoskelta Jyväskylästä. Kaikenlaiset askartelu- ja tee se itse -jutut ovat aina olleet lähellä sydäntä. Olen viihtynyt keittiössä jo pikkulapsesta, ja kokkailen ja leivon niin arkeen kuin juhlaankin. Ompelun ja neulomisen löysin uudelleen aikuisiällä, kun olin päässyt peruskoulun kässän traumoista yli.  Mutta miksi perustin TSI-blogin kissamaisilla mausteilla? Lukeeko joku vielä blogeja vuonna 2022? Jos mulla ois yhtään tolkkua päässä, niin tekisin varmaan Tiktok-sisältöä. Hrrr *puistatus*. Mutta kun ei ole niin minkäs teet. Kissat on blogissa mukana, koska kun omistaa 3 kissaa, niin kissoja ei voi pitää erossakaan mistään touhuistani, kuten oheisista kuvista ja mun instatilistä @ominkapalinonneen näkee. Edesmennyt Lupu-kissa auttaa neuleen viimeistelyssä. Blogin idea lähti siitä, että halusin tallettaa reseptejäni, neuleohjeitani yms. ihan itseäni varten, mutta vain omaksi ilokseni kirjoit

Alladin-vauvanmyssy

Kuva
Oon käynyt läpi vanhoja kuvia, ja tuli tämmönen myssy vastaan vuodelta 2015. No pääseepä sekin vihdoin julki. Olin silloin vielä hyvin kokematon kutoja enkä tarkistanut tiheyttä, ja myssystä tulikin sitten ihan liian pieni serkun lapsukaisen päähän. Olin silloin miettinyt että tarviisin jonkun irtopään sovituksia varten, kun silloin ei ollut lasta käytettävissä eikä mitään hajua lasten hattujen koosta. Tietysti kissaakin voisi hyödyntää sovituspäänä... Tää ois hyvä hattu vaikka sellaisenaan pidettäväksi just nyt kevätaikaan, tai talvella kerrospukeutumiseen ihoa vasten. Tuo Langin Mille Colori Baby on aivan ihanan pehmeää, ja helppoa kutoa! Lanka Lang Yarns Mille Colori Baby 100% merinovilla sävyssä 52 Country Garden 50g/190m käytin 1:n kerän kokonaan Pattern   Drops Design Alladin (ilmainen ohje) tein koon 6/9kk Puikot   2,5mm metallinen kuutiopyöröpuikko 80cm (oli liian pieni, 3-3,5 ois parempi tai tavallinen pyöreä koossa 2,5-3mm) Projektini Ravelry ssä Dropsin sivuilla on hyvä v

Virkatut donitsit - helppo kuvallinen ohje

Kuva
 English version here: https://ominkapalinonneen.blogspot.com/2022/03/crocheted-doughnuts-donuts.html Nää on olleet muotia jo kauan sitten, mutta suomeksi ei löytynyt ihan helposti kuvallista tutoriaalia ohuemmalle langalle, joten aattelin että tää sopiikin ekaksi harjoitustyöksi ohjeiden kirjoittamisesta. Mikään valokuvaaja en selvästikään ole, mutta onneksi noi on niin söpöjä. Kaikenlainen rakentava palaute kelpaa siis hyvin, ja jos joku innostuu näitä tekemään, niin haluan ilman muuta nähdä! Jaa projektisi Ravelryssa tai tägää instassa/Facessa @ominkapalinonneen . Hauskoja virkkaushetkiä! Valmis donitsi on n. 9x3cm kokoinen. Tarvikkeet 2,5-3mm virkkuukoukku silmukkamerkki (esim. hakaneula tai klemmarikin käy) kanavaneula (iso, tylppäkärkinen neula) polyestervanua Lanka Schachenmayr Catania 100% merseroitu puuvilla, 50g = 125m. Vaihtoehtoisesti voit käyttää mitä tahansa n. sport-vahvuista puuvillalankaa, esim. Drops design Safran. Yhteen donitsiin kuluu pohjaan Catanian sävyä 17

Kissaverkot ikkunoihin

Kuva
Olen jo pidempään haaveillut kissaverkoista tuuletusikkunoihin, jotta ikkunat saisi kokonaan auki. Ainakaan omien kissojeni pitämiseksi sisällä ei riitä ihan mikä tahansa viritys. Kun 7kg kissaa hyppää verkkoon roikkumaan koko painollaan kärpäsen perässä, niin rakennelman pitää olla suhteellisen tukeva. En oikein luottanut omiin remppareiskataitoihini, joten projekti on siirtynyt aina seuraavaan maanantaihin. Ei naisilla pora kädessä pysy, eihän? Kylläpäs pysyy enkä ees hajottanu mitään, yks naarmu tuli. nuuh nuuh Työkalut: Pora, niittipyssy, peltisakset, torx-ruuvari ja saha Materiaalit: 22x50mm rimaa  itse käytin sahattua koska se on lähes ilmaista, mutta suorasta höylärimasta saa kauneimman lopputuloksen 4,5x45mm uppokantaisia yleisruuveja 8kpl/ikkuna Tikkurila Pika-Teho himmeä valkoinen ulkomaali 0,225l pönikkä "pupuverkkoa" eli 12,7mm hitsattua verkkoa 6mm niittejä Halutessa hyönteisverkkoa ja ohutta rimaa sen kiinnittämiseen Porasin kulmaan

Nyt sitä saa, nimittäin Sämpyä!

Kuva
Häpeäkseni tunnustan, etten ole kova lukemaan muuta kuin kurssiopuksia ja tietokirjoja, mutta kissa-aiheiset kirjat kiinnostaa aina. Varsinkin jos niissä on paljon kuvia. Tätä kirjaa olen jo kotvan odottanut, ja odotellessa seurannut tiiviisti Sämpyliinin edesottamuksia Facebookin kautta. Jos jostain käsittämättömästä syystä et ole vielä tykännyt Sämpyn sivusta, niin vipinää käpäliin: Sämpy Facebookissa Hedman, Riikka: Sämpy Ilmestymisvuosi: 2016 Sivumäärä: 160 s. ISBN: 9789515239860 Heti kun kuulin tiedon että Riikka Hedmanin Sämpy on ilmestynyt, tilasin sen netistä ja lompakko laihtui 28€ + postikulut. Oman Sämpyn saa kirjakaupasta kunhan kusti polkee painoksen jakoon, tahi suoraan postiluukkuun tästä linkistä: http://kustantamo.sets.fi/kirja/sampy/

Toksoplasmoosi - joko NYT me kaikki kuollaan?

Kuva
HS: Ihmisen raivonpuuskat voivat liittyä kissalta saatuun loiseen – Suomessa joka viides on saanut tartunnan Hesari, ei näin. Jutusta unohtui sellainen pieni yksityiskohta, että toksoplasmaloisen tarttumista kissasta voi estää kohtalaisen tehokkaasti olemalla syömättä sen paskaa. Toksoplasmoosilla aina säännöllisin väliajoin pelotellaan ihmisiä ja edistetään kissavihaa raflaavin otsikoin, vaikka suurin osa tartunnoista tulee muista lähteistä kuin kissasta, mm. ruoasta (huonosti kypsennetty liha) ja puutarhatöistä. Toksoplasmoosin tarttumisen kissasta voisi jopa sanoa olevan myytti, ja loisen yhteyttä agressiivisuuteen etsitään yhä. Toksoplasmoosi on Toxoplasma gondii -loisen levittämä infektio. Kissan ulosteessa voi olla loista (noin puolella suomalaisista kissoista on), mutta (maalais)järjellä varustettu henkilö pesee kädet kissanhiekkalaatikoiden putsaamisen jälkeen. Niitä ei siis saa laittaa suuhun, jos se jollekin on epäselvää. " Loinen lisääntyy suvullisesti vain kis

Pullakuiskaajan laskiainen

Kuva
Kattokee ny. Sehän suorastaan sanoo että "Syö mut. Syö. Nuolaise edes.". En voi olla ainoa jolle pullat kuiskii viekoittelevan imelällä äänellä. Luultavasti Nigellalle ainakin. Bloggaajat syö vain pursotettua kermaa. Tämmönen ei menis alas, ei sit mitenkään. Tavallisen pullan leivontaan en puutu, koska äidin pulla on jokaiselle se ainoa oikea (mun pulla on vaan vähän oikeampi mutta annetaan nyt olla), muuta kuin sellaisen vinkin annan että mitä löysempi taikina ja kärsivällisempi vaivaus, sen parempi pulla. Harvoin saan kiloa jauhoja menemään puolen litran pullataikinaan kuten ohjeen mukaan kuuluisi, vaikka laitankin aina yhden munan ja täyden määrän voita (150-200g). Tietysti korvapuusteja, bostonkakkua tai pitkoja tehdessä taikina pitää olla sen verran jämäkkää että sitä pystyy muotoilemaan, mutta voisilmäpulliin taikina voi olla aika lötköäkin. Margariinia ei koskaan pidä mennä laittamaan pullataikinaan, koska pullista tulee kuivia. Rypsiöljy on parempi  j